5/19/2012

190512


Tässä taannoin näpertelin köyhyyksissäni omin kätösin maamolleni äitinenpäivälahjaksi pienoisen kuva-albumin. Siihen liimasin kaikista perheenjäsenistä mustavalkoisen kuvan ja vielä nimenkin dymoilin kulmaan. Ylläolevalla sivulla komeilee yksi armaista veljistäni.

5/15/2012

150512



Näyttää autiolta. Hiljaiselta. Vielä hetki täällä, sitten riennetään jo taas. Tavallaan haikeaa. Tulee mieleen muistoja, ilon ja surunkin hetkiä. 
Toisaalta taas iloista, pesä on muualla. Enemmän tilaa. Omaa rauhaa vuokramökissä. Sitä odottelen täällä tyhjyyden keskellä. 

5/14/2012

140512



Tiheikkö. Kylvin ensimmäistä kertaa siemeniä, jos ohraruohoja pääsiäisen aikaan ei lasketa. Varsin tiheään lähti taimet kasvamaan, kun suoraan pussista lorautin siemeniä mullan sekaan. Katsotaan, saako tuosta tiheiköstä muunneltua ruukkuihin jonkinmoisia asetelmia. Muistaakseni yllä oleva on lehtisalaattia. Vaviskaa viherpeukalot.

Haaveissa olisi, että kesällä talteen ja omaan pöytään voisi kerätä monenlaista ruohoa. En silti odota liikoja tiheästä alusta huolimatta.

5/10/2012

100512



Oikein touhukkaana puuhaili tämä täti tietokoneella, monen montaa asiaa yhtäaikaa. Hiiop ja oli hän poistanut kaikki blogitekstinsä kymmentä ensimmäistä lukuunottamatta. Poistin sitten nekin. Tästä voisi saada varmaan jonkin tietokoneneropalkinnon. Yksi piti poistaa, lähtivät kaikki. Mutta en syytä kuin itseäni.