12/31/2012

311212





Tammikuu. Juotiin kuumaa kylmän keskellä. Reissattiin. Ihasteltiin lumisia maisemia. Koti oli Seinäjoella. Kaksio, minulla ja ystävällä.



Helmikuu. Töitä lasten parissa. Pyörä oli kovassa käytössä, auton ollessa rikki. Odotettiin jo kevättä.




Maaliskuu. Kävi monet vieraat. Kevättä tuntui rinnassa. Valoa pilkisti jo ennemmän ikkunasta. Odotettiin jo kesää.



Huhtikuu. Kasvatettiin vihreää. Pakattiin tavarat kohti Heinäpeltoa, kesäpesää.



Toukokuu. Seinäjoen asunnossa oli tyhjää. Olin siellä viikot, viikonlopuiksi lähdin laittamaan kesäasuntoa. Retkeiltiin hoitopoikien kanssa. Ihasteltiin kesäistä maisemaa. Seikkailtiin. Oli ollut hyvä kevät, mutta jokin oli väsyttänyt. Elämästä meni elo. Ja ilo.




Kesäkuu. Piti yrittää varovasti eteenpäin. Kesäpesä oli ihana. Pönttöuuni huoneessa. Monet hyvät hetket. Mieleenpainuvia keskusteluja. Muistatko kun istuit vieressäni?
Paljuilua ja saunomista. Jäätelöä. Paljon illanviettoja, kesäöitä.



Heinäkuu. Reissaamista ja lisää jäätelöä. Kukkia. Kesäistä eloa.



Elokuu. Tossuilua. Ostin penaalin, koulu alkoi. Marjoja; vadelmaa, mustikkaa, mansikkaa ja viinimarjoja. Syksyn tuntua, pakkaamista taas. Muuttofiiliksiä. Haikeus.




Syyskuu. Fiilistelyä omassa pesässä. Illanviettoja. Ikimuistoiset ylläri syntymäpäivät.




Lokakuu. Hämärtyvää. Kynttilöitä. Uusi koulupöytä. Tilkkupeitto. Monta iltaa neuloen.



Marraskuu. Ompelukone lauloi. Valmistautumista joulumessuille. Suuren juhlan odotusta. Kynttilöitä.




Joulukuu. Paketteja. Tunnelmaa. Loma kotiin, joulu rakkaiden kanssa.



Viimeinen päivä tätä vuotta. Huomenna alkaa uusi vuosi. Toivottavasti hyvä.
Tänään on palattu joululomalta omaan pesään. Joulu riisuttu laatikkoon. Ensi vuonna uudestaan se kaikki ihana. Haikeaa. Joulu on rakas.

Tulkoon teille hyvä ja onnellinen uusi vuosi 2013!

12/25/2012

251212


Jouluisia tunnelmia. Tänä vuonna päätettiin kotona ottaa lunkisti, ja täräytettiin kertakäyttöastiat joulupöytään. Ei niin tuhottomasti tiskiä. Vähemmän hommia. Mamma on ollut töissä koko joulun. On ollut vähän outoa, mutta silti on ollut hyviä joulun päiviä. Pelejä ja yhdessä oloa. Välillä yksin käpertymistä, neulomista. 




12/21/2012

211212





Koti siivottu ja on aika lähteä kotikotiin. Joulunaikaa viettämään. Enää pieni hetki suureen juhlaan.

12/12/2012

121212





Ihania lomapäiviä Turussa. Rakkaita ihmisiä ympärillä. Jouluisia ostoksia. Lumisadetta. Kynttilöitä.

12/06/2012

061212

"Pieni joukko joutui väijyksiin
jossain siellä aukealla suolla.
Viime mieheen taistella ja kuolla
tulen alla siinä päätettiin.
Monta osoitetta kuolemalla
oli maaliskuisen taivaan alla.

Tauottua tulen surmaavan
joukon rippeet hankeen kaivautuen,
lumi monen alla punertuen
löysi metsän reunan suojaavan.
Siinä joukko laski kuolleitansa
revittynä sitoi haavojansa.

Maaliskuinen kevättaivas lämmin
huurteen pajuista jo sulatteli.
Rauhan kaipuu sydämissä eli
kevään tullen yhä väkevämmin.
Liekö kodin muisto viimeisensä
hänellä, ken antoi sydämensä?"

Ote Niilo Rauhalan runosta



Tänään on vietetty itsenäisyyspäivää. Laitettu korkokengät jalkaan, oltu itsenäisyyspäiväjuhlassa. Arvokas päivä, laittaa miettimään tätä isiemme maata. Sitä kaikkea mitä on tehty tämän maan puolesta.





Hyvää itsenäisyyspäivää teille jokaiselle!

12/05/2012

051212


Joulukuusi sai valot. Heti aamusta joululaulut päälle. Kohta reppu selkään ja kouluun. Muutamaksi tunniksi. Lanka ja puikot tietysti mukana. Alimmassa kuvassa näkyy lipasto, joka luokseni kiikutettiin polton alta. Ovet ja laatikot ovat hävinneet. No, sisälmys on täynnä kirjoja. Eivät niin nätissä järjestyksessä kylläkään.

ps. lipaston päällinen on täynnä tavaraa, älkää antako sen häiritä :o) 




12/04/2012

041212







Hei kaikki rakkaat.
Tänään olen onnellinen. Erionnellinen. Olen saanut pesässäni siivousinnostuksen. Tänään täällä kiiltää, pitkästä aikaa.
Olen onnellinen, koska joululaulut kaikuvat ihanasti ja kynttilät tuovat tunnelmaa. Olen onnellinen tänään, koska tunnen iloa, väsymyksestä huolimatta. Onnellinen, koska minulta tilattiin 20 tiskirättiä. Koska ulkona on lunta ja raikas pakkassää. Koska ympärilläni on kauniita maisemia. Onnellinen koska, sain laitettua kotiin joulua. 
Olen onnellinen vaikka minulla on vain yksi keittolautanen, kiitos äidin. Olen onnellinen vaikka minulla on vain kaksi kattilaa, tai oikeastaan pientä kasaria. Kiitos niistä rakkaalle mummilleni. Sydän.
Olen onnellinen vaikka usein elämä tuntuu vaikealta, vaikka usein itken itseni uneen. Onnellinen siitä, että tunnen lipun olevan vähän korkeammalla kuin joskus. Onnellinen siitä, että olen pärjännyt. Kaikesta huolimatta.

12/02/2012

021212

Tiedättekö sen tunteen, kun jokin oikein tärkeä juttu, minkä valmisteluun on kulunut aikaa, onkin yhtääkkiä huomaamatta ohi. Samanaikaisesti helpottunut ja haikea olo. Messut on nyt ohi, ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Jäi hyvä mieli. Haikeaa kuitenkin, sillä monta iltaa värkkäsin, ja yhtääkkiä ei tarvitsekkaan. Päällimmäisenä iloisuus, että sain kaikesta tuosta työstä oikein kiitollisen mielen.
Parasta kaikki se positiivinen palaute, mitä tuntemattomat ihmiset antoivat. Kiitos.






Irma ja Taavetti- avaimenperät olivat tosiaan hittituote, mitä joku taisikin kommentissaan ennustaa. Onnekseni tein niitä tarpeeksi, vain kolme kappaletta jäi ilman uutta kotia.