10/22/2014

221014







Nämä veikeät kolmoset löysin tuossa taannoin Tampereen reissultani. Muikeita hymyilijöitä ovat, ihan ilostuttaa. Vihdoin sain kokeiltua britan-tortun tekemistä. Monta kertaa olen tätini juhlissa ihaillut tortun yksinkertaista, mutta maukasta koostumusta. Ehkäpä torttua voisi harkita ensikuussa oleviin valmistujaisiin. 

10/21/2014

211014

Hei te kaikki siellä. On luvattoman paljon aikaa siitä, kun täällä olen viimeksi raapustanut. Syksy on ehtinyt jo pitkälle. Syys on tuonut sateen, maalari maalannut puiden lehdet ja tuuli pudottanut ne maahan. Viima on väliin lohduton.
Monia asioita syksy on vienyt mennessään, paljon myös tuonut. Tällä hetkellä odotan sitä, että pian pakkaan taas tavarani laatikoihin ja puran ne jälleen, uudessa asunnossa. Vanhempien luona olen kaivannut sitä omaa rauhaa ja hetkeä, kun käperryn sohvalle musiikin soidessa, kudin käsissä. Sitä hiljaisuutta, omaa pesää, olen kaivannut. Pian se minulla taas on.



8/09/2014

090814


































Siinäpä teille sekalainen seurakunta asuntomessukuvia. Keskityin ottamaan kuvia omaa silmää miellyttävistä yksityiskohdista ja diy ideoista. Sisustusta löytyi moneen makuun, oli runsasta, oli pelkistettyä. Tämän tätykän sydäntä lämmittivät kohteet, jossa näkyi arki, lämpö ja tarina,sekä vanha ja uusi sekaisin. Ihastukaa ja valaistukaa.


8/05/2014

050814









Viime viikolla olin muutaman päivän Jyväskylässä ystävän luona. Oikein oli mukavat ja ikimuistoiset hetket hänen seurassaan. Ehdimme myös juhlia erään nuoren neidon syntymäpäiviä picnikin merkeissä! Ihania nämä kesäiset hetket. Kerätkäämme iloa talteen lähestyvää pimeyttä ajatellen. 
Keskiviikkona vierailimme asuntomessuilla ja kuvapläjäys messujen yksityiskohdista luvassa seuraavaksi!

7/27/2014

270714






Mikä onni on, kun välillä saa työskennellä näiden kauniiden asioiden parissa. Muutama viikko tänäkin kesänä on mukavaa vaihtelua sosiaalialan töille. Jos ei muuta niin ompa ainakin mainio työympäristö Marimekko fanille. 

7/22/2014

220714






Kesäisiä ostoksia. Menneiden mallistojen Marimekkoa. Vaikken sinisen ystävä yleensä ole, on tuo Mansikkavuoret mekko ollut tosissaan mieleen. Jotenkin niin raikas ja mainio.